Alkuperäisessä ohjeessa on parmesania, mutta itse olen ihastunut tähän Saloniemen juustolan yrttiseen juustoon-voi miten hyvää joka kerta.
Tarvitset siis kesäkurpitsan lisäksi
-1 muna
-juustoraastetta
-nokkosen siemeniä tai muita yrttejä maun mukaan
-ripaus suolaa ja valkopippuria
-(korppujauhoa)
Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin sopiviksi tikuiksi.Jos haluat, "itketä" kurpitsat ensin. Ripottele tikuille suolaa ja anna seistä hetken, jolloin nestettä poistuu, voit huuhtoa tai vain kuivata nesteen pois.-tämä on makuasia, hyvin onnistuu ilmankin tätä käsittelyä.
Riko muna ja vatkaa rakenne rikki.Raasta toiseen kulhoon juusto, lisää yrtit ja haluamasi mausteet.
Kastele tikut ensin kananmunaan, sitten juustoseokseen. Laita voidellulle tai leivinpaperoidulle pellille ja paista 200-220 asteisessa uunissa noin 10 min-senverran että kesäkurpitsa juuri ja juuri kypsyy. Anna jäähtyä hetkinen ennen tarjoilua niin tikut ovat silloin napakampia.
Tarjoa tikkuja dipin tai haluamasi kastikkeen kanssa. Itse tein tänään simppelin jugurttidipin; turkkilaisen jugurtin joukkoon vuohenputkea, piharatamoa, vähän sinappia ja hunajaa,samoin ripaus suolaa ja sipulin varsia silputtuna . Nyt vain odotellaan sitten sitä omaa kurpitsasatoa joka vielä hieman antaa odottaa itseään.
Tästä se lähtee,kesäkurpitsan satokausi.Aikaa näiden juustoisten tikkujen valmistamiseen ei mennyt kuin vartti,näitä tehdään kesällä vielä monta kertaa.Eri yrttejä tai juustoja vaihtelemalla saa aina erilaisen version.
Voi että näyttää hyvältä, tuollaisia vois saada lapsetkin syömään, vaikka muuten tuntuvat vieroksuvan kesäkurpitsaa. Hyvää kesää, ihana tämä blogi! terv, Annika Palojärvi
VastaaPoistaKiitos, Annika :) -eilen kylässä ollut viisivuotias ainakin tykkäsi näistä..
PoistaOikein hyvää kesää sinnekkin!
PoistaVoi ihanuus, tämän tyyppisiä tehnyt perunoista, mutta eipä ole tullut mieleen tehdä kurpitsasta,nami, nami!
VastaaPoistaNyt tuli nälkä-voi kun näyttää hyvältä!
VastaaPoista