Olipa ihanaa aloittaa porkkanalevitteen kokkailu hakemalla porkkanat omalta maalta,samoin valkosipuli on nostettu noin kuukausi sitten. Kesäistä ja niin hyvää, eri yrteillä ja mausteilla saa loputtomasti vaihtelua, itse halusin sellaisen yksinkertaisen version, joten tässä perusohje.
Tarvitset:
-muutaman porkkanan
-valkosipulia 2-4 kynttä eli makusi mukaan
-1 dl liotettuja auringonkukan siemeniä
-hieman hunajaa
-suolaa ja kurkumaa
-oliiviöljyä
-hienoksi raastettu raaka porkkana
Liota siemeniä muutama tunti, tai yön yli jääkaapissa. Puhdista porkkanat,kuori jos tarpeen.
Samoin kuori valkosipuli. Laita uunivuokaan porkkanat,valkosipuli ja vähän oliiviöljyä-paahda kunnes porkkanat kypsyvät. Laita kaikki ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää öjlyä senverran että koostumus on hyvä, lopuksi sekoita joukkoon hienoksi raastettu porkkana. Koristele kehäkukan terälehdillä,jos sellaisia löytyy. Säilytä levite jääkaapissa.
Kaikenlaisia porkkanoita oma maa tuottaakin,mutta yksi on varma, ilman kemikaaleja ja keinolannoitteita niin puhtaita <3
Tästä uuniin,vaihtoehtoisesti voit kypsentää porkkanat höyryttämällä tai keittämällä-vain sen verran että ovat juuri ja juuri kypsiä. -tässä käytin yhden kokonaisen valkosipulin, joka tosin on "yhden kynnen valkosipuli" eli vastaa noin kolmea kynttä.Paahtaminen pehmentää makua huomattavasti.
Aah, näyttää kesältä ja ihanalta :) Kiitos..
VastaaPoistaMira N.
Nam, niin menee jatkoon ja kokeiluun-ihana sinä, kiitos taas ohjeesta :) Annika
VastaaPoistaTällainen ollut to do -listalla kauan mutta aina on jäänyt, jotenka nyt pitää laittaa tuumasta toimeen täälläkin..
VastaaPoista